Jokinen

Aamiainen on päivän aterioista se ainoa, johon suhtaudun samalla kunnioituksella kuin useimmat suhtautuvat Lounaaseen tai Päivälliseen. Jokainen järjissään pysymistä haluava tarvitsee ainakin yhden säännöllisesti ohitettavan viitepisteen elämässään, ja keskimäärin 24 tunnin välein, riippumatta sijainnistani, pyrin nauttimaan aamiaista yksin ja rauhassa. Istun hiljaa, syön massiiviset määrät hedelmiä, puuroa, leipää, pekonia ja juon pannutolkulla kahvia, ja tämä ei tarkoita sitä että nauttisin Aamiaiseni aamulla tai edes sitä, että olisin nukkunut yöllä. Koska Aamiainen on oikeastaan ainoa ajankohta minun epäsäännöllisessä elämänrytmissäni jolloin koen ajattelevani kirkkaasti & fiksusti, on tärkeää ettei minua häiritä tuona loistoni hetkenä.

Kuitenkin loittoryhmämme paluu Budapestistä oli sellainen tapaus, että soin tavoistani täysin poiketen Bolsenille audienssin juuri Aamiaiseni aikana, ja ottaen huomioon matkan mullistavan sekä burleskin luonteen, saattoi hyvin olla että juuri Aamiainen oli oikea hetki ottaa vastaan tämä selonteko.

-    No?
-    No mitä?
-    Elä pelleile. Kerro miten meni.
-    Noh, reissua on aika vaikea lyhyesti kuvailla. Oltiin syvissä vesissä.
-    Ei tarvi olla lyhyt juttu, kunhan kerrot nyt että mitä vittua on tapahtunut viimeisen viikon aikana.

Bolseni aloitti. Hän itse, Muju, Tuomo, Tarzan ja Kale saapuivat Budapestiin halpalentoyhtiön koneella viikko takaperin keskiviikkona. Reissua oli edeltänyt pitkällinen rymyäminen Jyväskylän ja Helsingin öissä, ja rytmiryhmä oli osittain aivan helvetillisessä kaasussa jo kaksi vuorokautta ennen H-hetkeä, joksi Bolseni laski bordingin aloittamisajankohdan. Tapahtumat alkoivat toteamuksella, jonka mukaan kummallakaan Nurmen veljeksistä ollut passia mukanaan mikä aiheutti tiettyjä toimenpiteitä – sovittiin että yhteinen ystävämme Harri pöläyttäisi koneella Helsinki-Vantaalle ja toisi pasaporttet tullessaan, jonka jälkeen matka jatkuisi normaalisti. Kun nyt kuitenkin huomioidaan se, että kyseessä on mainitun sisältöinen kokoonpano, voi etäisyys ”normaaliin” olla tuntuvaa luokkaa.

Ensimmäiseksi veijarit Bolsenia ja Mujusta lukuunottamatta vetivät päänsä aivan huolella täyteen ja lentelivät ulos kapakoista. Bolseni menetti hermonsa täysin, ja otti Cumuluksen kulmilla kunnon myllyt Tuomon kanssa, jota lopettamaan riensi Mujunen, tässä vaiheessa jo itsekin pelti kiinni. Kuten arvata saattaa, aina valpas virkavalta saapui paikalle ja selittelyt kaverillisesta painimatsista eivät riittäneet pitämään kolmikkoa poissa putkasta, semminkin kun jokaisella oli turpa auki ja paita revittynä.

Aamukolmen ja aamu puoli seitsemän välisestä ajasta Bolseni osasi kertoa sen verran, että majoittui samoihin tiloihin Epäjärjestysmies-nimisen punkkarin kanssa, joka potkia paukutti putkan ovea koko sen ajan mitä B putkassa lusi. Paukutus keskeytyi ainoastaan kerran, jolloin käytiin seuraavanlainen keskustelu putkavahdin ja Epäjärjestysmiehen kanssa ovessa sijaitsevan luukun läpi:

-    Potkitko sä sitä ovee?
-    No vittu potkin.
-    Potki vaan. Kyllä se kestää.

Aamun tunteina Bolseni teki liikkeitä: hän keräsi kasaan putkassa yönsä lusineet ja totesi, että Tarzan ja Kale olivat kadonneet. Tässä vaiheessa kuulemma myös minua oli yritelty tavoitella, mutta tuloksetta (en kyllä muista että puhelin olisi soinut) ja noin kaksi tuntia kestäneen yrittämisen jälkeen Bolseni tavoitti puhelimella Tarzanin.

-    Missä VITUSSA te olette?
-    No vittu täällä Snadissa. Mitä sä huudat?
-    Eikö se ollu puhe että porukalla mennään?
-    No eihän me sitä voida tietää mitä te siellä putkassa ootte sopineet.
-    ….
-    Tulkaa tänne, täällä on hyvä meininki.
-    Missä te ootte?
-    Jossain elokuvateatterissa. Kalella oli jotain tuttuja tyttöjä täällä ja ne suostu lähteen treffeille meidän kans.
-    Mulla ei oo kyllä tohon mitään sanottavaa.
-    No hyvä, kato jos ihan totta puhutaan niin mua on alkanu vituttaan toi sun lässytys ja hösöttäminen. Jätkä asettaa ittensä joksi kaikkivaltiaaks, niinkö jumala tai joku.

Loittoryhmä Bolseni siistiytyi, keräsi kamansa, haki Alkosta korin lonkeroa ja tilasi taksin, jolla suoritettiin siirtymä Jkl-Hki. Majoituttiin jonkun tutun luokse, paikka ei käynyt B:n selonteosta selväksi, ja aloitettiin etsintätyöt Kalen ja Tarzanin löytämiseksi. ”Käyttäen hyväksi suhteitaan” B:n onnistui paikantaa herrat thaihierontaputiikista Kalliossa, jonka jälkeen seurasi uusi mylly. Bolseni veti mitään sanomatta Tarzania täysillä keskelle taulua, jonka seurauksena Tuomo leipaisi vastaavasti samalla mitalla B:tä käkättimeen. Thaihieromon omistaja ajoi remmin ulos pippurikaasulla uhkaillen, joka päätti tappelun ja isännät siirtyivät sovinnossa Kallion kuppiloita kiertämään.

-    Pillillä piti juoda, Tuomo latas mua ylähuuleen niin lujaa että meinas koko kasetti irrota. Näytin vittu hamsterilta koko loppureissun.
-    Mitä Kale tuumas tähän?
-    No eikait se mitään. Se vaan kyttäs häpi endiä siltä taikkumuijalta ja vaati rahojaan takas.
-    No entä sitte?

Sitten oli kuulemma vietetty vähän rauhallisempi yö, jonka jälkeen siirryttiin lentokentälle Harria odottamaan. Porukka tutisi krapuloissaan, masennuksen ilmapiiri leijaili yllä ja jotain oli keksittävä nopeasti.

-    Mujunen hommasi typpioksiduulia jostain ja sitä vetästiin hatsit saman tien.
-    Ilokaasua? Mistä se sitä?
-    En minä tiiä, enkä kyselly. Krapula lähti.

Harri saapui niinkuin oli sovittu, matkaan päästiin ja jokseenkin yllätyksettömästi koko konkkaronkka vetäsi järkyttävän niitin otsaansa lentomatkan aikana. Ilokaasupierussa porukka veti viinaa kuin sieni, ja kun pieru haihtui niin ginitonicit nasahtivat päälle täydellä volyymillä. Muun muassa Mujunen oli niin päissään, että se joutui konttaamaan vessaan ja sieltä pois. Lentoemo oli vaan katsellut ihmeissään miehen etenemistä pitkin koneen käytävää, ja Bolseni oli selittänyt, että tilanne johtui Mujusen vakavasta sairaudesta.

-    Piti esittää närkästynyttä, että kuinka noin vaativassa ammatissa oleva ihminen voi noin vastuuttomasti tuomita sairaan ihmisen.
-    Uhkailitko oikeustoimilla?
-    No totta kai. Nostin ihan vitunmoisen haloon. Petti vaan pokka, Tarzani nukku vieressä ja alko piereen tosi äänekkäästi unissaan.
-    (naurua)
-    Joo, se päästeli tajuttomia paukkuja siinä vieressä, välitön ilmaherruus oli kato. Yritin huutaa lujempaa ettei paska niin haisis.
-    No perille vissiin kuitenkin päästiin ilman nippusiteitä?
-    Joo, ei tää niin paha ollu ku se Tukholman reissu sillon.

Isännät toikkaroivat hotellille joten kuten, eikä Bolseni oman kertomuksena mukaan tiedä illan tapahtumista muuta kuin sen, että hän itse pääsi huoneseen ja sammui saman tien. Seuraavana aamuna vahvuuslaskentaan ilmestyivät Tuomo ja Mujunen, Tarzanista ja Kalesta ei ollut havaintoja eivätkä miehet vastanneet kun huoneiden ovia paukutettiin.Taktisen tason maastontiedustelun perusteella tuli ilmi, että herrat olivat poistuneet hotellilta joskus pari tuntia check-inin jälkeen. Endrej-niminen concierge oli neuvonut apinat lähimpään kapakkaan, jonka jälkeen heistä ei oltu kuultu mitään.

Tai melkein mitään, Mujunen tempaisi 160-senttistä tirriäistä rinnuksista kiinni, ja sanoi selvällä suomen kielellä että nyt sinä leikkokyrpä kerrot että mihin kaverini lähetit, ja Endrej-parka hätääntyi sen verran että kertoi kamalalla englannillaan, että oli pian check-inin jälkeen mennyt Tarzanin huoneen ovelle tarjotakseen tälle huumeita ostettavaksi. Tarzani kuulemma vaikutti potentiaalisimmalta asikakkaalta joukostamme.

-    No, sitä ei ainakaan tarvi arvailla että ostiko se äpärä niitä vai ei.
-    Mitä tämä hiiri tarjos niille?
-    Oopiumia.
-    Voivitunvitunvittu. Mitäs nyt tehdään? Ainoot ketkä osaa koota sen perkeleen dildoaparaatin on hukassa.
-    Ei auta, on sinne silti mentävä.

Bolseni, Muju ja Tuomo keräsivät kimpsut ja kampsut ja lähtivät messukeskukseen. Akkreditoinnin jälkeen he menivät esittelypaikallensa, kokosivat aparaatin niin kuin osasivat ja nostivat valokyltin ständin yläpuolelle.

-    Sitte me vaan postailtiin siinä ja aina kun joku tyyppi tuli kysymään, me kerrottiin mistä on kyse.
-    No eikö ne pyytäny demoja?
-    No arvaa, joka kerta. Jonku verran oli typerä olo kun ne kyseli että näyttäkää ja ainoo mitä osattiin sanoo oli se, että tää on vaan esittelykappale, ei tää oikeesti toimi.
-    Mistä ne sitte löyty?
-    Kale ja Tarzani?
-    Ni.
-    No sitte ne ilmesty sinne, aurinkolasit päässä ja vaaleanpunaiset tekoturkit päällä.

Bolseni, Muju ja Tuomo olivat päivystäneet ständillä kolme päivää ja tunnelma oli aika jäätävä. Koko hieno tilaisuus oli vaarassa mennä kuin kankkulan kaivoon avainhenkilöiden katoamisen vuoksi, ja vaikka B ja Muju olivat viettäneet illat etsien vekkuleita, kavereista ei ollut mitään havaintoa kellään.

Kalen ja Tarzanin  ensimmäinen ilta Budabestin sykkeessä oli mennyt rauhallisissa tunnelmissa, muutama kalja siinä juotiin ja joku piipullinen oopiumia pössyteltiin. Tarzani oli jopa epäillyt kauppaa kusetukseksi, kun tavaralla oli niin laimea vaikutus, mutta väliäkö tuolla, ihan mukava fiilis oli päällä ja uni maistuisi ainakin paremmin, Kale oli nukahtanut nojatuoliin. Aamulla heräiltiin samoista asennoista ja ainoana erotuksena havaittiin pistävä kusen haju joka puolella, jonka Tarzani pian tajusi olevan lähtöisin hänestä itsestään ja Kalen nojatuolista. Paikat kankeana T kaiveli kelloaan ja löydettyään sen totesi, että unta oli vedetty koteloon kaksi ja puoli vuorokautta. Messut olivat päällä ja nyt oli toimittava.

Kaverit täräyttivät hotellin ravintolaan ensin vähän siistiydyttyään, minkä jälkeen Endrejtä pyydettiin tilaamaan taksi ja vähän muutakin. Nopea syöksähdys messukeskukseen, tutun tarviketukkurin rekvisiittavaraston kautta omalle tiskille ja shöy päälle.

-    Mitä tapahtui?
-    Kale rupes kokoomaan sitä vehjettä ja Tarzani heilui hektisesti ympärillä hoputtaen. Sillä oli purkillinen nomparelleja mukana.
-    Nomparelleja?
-    Niin, se hämmensi niitä sen kumimassataikinan sekaan ku se vatkas sitä valmiiksi, ja sitte ku se vehje oli kasassa, se sano Kalelle että se alkais valmistamaan sellasia helvetin isoja patukoita välittömästi niin paljon ku se ehtis.
-    Sillä oli joku suunnitelma?
-    Nii, se rupes kiinnittelemään niitä kumikyrpiä vaatteisiinsa ja Kalen vaatteisiin, ja parin tunnin kuluttua ne näytti molemmat sellasilta kullipuku-avaruusukkeleilta.
-    …?
-    ..no sitte se veti Kalen kanssa molemmat tarran happoa.

Happoa ei löydetä, happo löytää sinut sitten kun aika on oikea ja tuolloin se vaikutti sitä olevan. Tarzani ja Kale ottivat välittömästi hellän dynaamisen yhteyden galaksiin ja syöksähtivät vimmatusti väkijoukkoon samalla viittilöiden ständimme suuntaan. Noin viiden minuutin kuluttua homma oli siinä pisteessä, että Tuomo duunasi ensimmäistä demoaan jonkin mimmin kanssa, joka näppäili dildoonsa haluamiaan ominaisuuksia Tuomon opastuksella käyttöliittymästä ja parin minuutin päästä ensimmäinen asiakkaalle asti toimitettu kumikikkeli joka valmistui tällä menetelmällä oli valmis.

Vasta myöhemmin oli selvinnyt, että Kale&Tarzan olivat näköpiiristä kadottuaan työntyneet päälavalle kesken väliajan tanssishow’n, panneet mikin päälle ja aloittaneet aivan oman ohjelmanumeronsa. Sen kolmen minuutin aikana, joka kesti ennen  hapon lopullista tärähtämistä (tai ”transitiota ylempiin ilmakehän osiin” kuten Bolseni asian ilmaisi, kyse on siis siitä että mopo lopullisesti karkaa käsistä) Tarzani ehti heitellä kaikki yllään olevat dildot tuijottavaan väkijoukkoon samalla kun Kale pidätteli vahtimestareita.

-    No se huusi vaan siihen mikkiin että ”only for you only for you” ja ”fallos international for free”. Olihan se varma että alkaa väkee tulla ständille.
-    Oliko säpinää?
-    No käsistä ne vietiin niin kauan ku sitä massaa riitti, sitte me lopetettiin.
-    Miks se sitä happoo otti?
-    Putkan takia. Se ties että häkki heilahtaa tästä tempusta ja ajatteli että paremmin kuluu aika jos on matkan päällä.
-    Maksoko maltaita lunastaa ne ulos?
-    Eeeii, pari sataa. Paljon kalliimpi se demo siellä lavalla ois ollu jos sen ois ite maksanu. Viistoista minsaa on kakskytviistuhatta dollaria. Ja sitä paitsi mua nauratti koko juttu ihan helvetisti jälkikäteen.

Bolseni selitti, mikä se niin hampaita nauratti. Kävi nimittäin niin, että tempauksen ja sitä seuranneen esittelyrupeaman jälkeen ständille oli kävellyt muuan seksivälinemogulin edustaja, joka oli halunnut tietää, olisiko ollut mahdollista neuvotella dildoautomaatin valmistuslisenssistä tai koko laitteen patentin ostamisesta.

-    Sittehän me Tuomon ja Mujun kanssa syötiin ja juotiin pari päivää niiden laskuun. Ai nii, soitappa muuten Johnnylle, ne tulee parin viikon päästä Suomeen niin neuvottelut jatkuu. Tää leikki voi loppua tähän.
-    Mites Tarzani ja Kale?
-    Ne oli putkassa tallessa. Mä juoksin niiden pulloperserunkkareiden perässä ihan tarpeeksi, niin ajattelin että viihtykööt siellä pari päivää.
-    Saatto olla hyväkin ratkaisu.
-    Ei mulla muita ookkaan.

Haluttu kävijämäärä saatiin eilen helposti täyteen ja Tres Cerdos sarjan 4. osa julkaistaan huomenna (perjantaina) klo 12. Jokinen kiittää!

Nyt olemme sellaisessa tilanteessa, että päivittäiset kävijämäärät seilaavat 6 ja 172 välillä.
Ymmärrettävästi tämä tilanne ei motivoi Jokista kirjoittamaan, joten kokeilemme seuraavaa:

Tarina jatkuu viikon päästä siitä, kun päivittäinen kävijämäärä on ensimmäisen kerran ylittänyt 500 (uniikkeja).

Pitäkää tätä mahdollisuutena. Ensimmäisen kerran pääsette vaikuttamaan uuden tekstin julkistamisaikatauluun.

-    Paukkupatruunoita.
-    Mitä?
-    Ne oli paukkupatruunoita, ja ase oli starttipistooli. En kai mä kovilla ampus sisällä.
-    Ampusitpa. Ammuit kerran täytetyn oravanki Mujun mökillä.
-    Niin mutta tää on nyt eri tää tilanne. Nyt oltiin kato betoniseinien sisällä, ja on aika ratkasevaa että nää tyypit säilyy hengissä.
-    Sillonko ei ollu?

Bolseni selitti asiat hyvin rauhallisesti läsnäolijoille, ja läsnäolijat kuuntelivat hyvin rauhallisesti, jopa Tarzani. Tuliaseilla on sellainen vaikutus ihmisiin, kun joku selittää ase kädessä, on vähintään kohteliasta kuunnella.

-    Kai te molopäät tajuatte, että tässä on mun perintörahat kiinni?

Tuntuivat tajuavan, ainakin homma sai aivan uudenlaista vauhtia Bolsenin strategisten linjausten seurauksena. Sen sijaan, että Tuomo olisi pakertanut yksin dildoautomaatin kanssa, aparaattia rakensivat nyt myös Tarzani ja Kalevi. Aluksi homma tökki, mutta Bolseni otti tavaksi pitää joka aamu palaverin jota se itse johti. Palaverien tarkoituksena oli auttaa näitä kolmea jeppeä puhumaan samaa kieltä, ja etsimään yhdessä ratkaisuja ongelmiin ja se toimi kuin junan vessa. Tietenkin joku voisi argumentoida sen puolesta, että ladatulla tuliaseella, jota Bolseni pyöritteli käsissään kokousten ajan, oli vaikutusta, mutta ei tässä mitään johtamistaidon työnäytettä oltukaan antamassa. Nyt oli piru merrassa ja tosi kyseessä, ja eräiden omaisuus vaakalaudalla.

Aivan kaikki eivät kuitenkaan orientoituneet uuteen piiskuriin luontevasti. Mujunen protestoi voimakkain sanankääntein Bolsenin ratkaisua ajaa hänen ulos toimistosta, omasta firmastaan. Vaikka Bolseni yritti kuinka taitavasti tahansa vedota järkisyihin, Mujusta harmitti ja lopuksi kaveri piti kantaa ulos tuolissaan, että tajusi lähteä.

-    Mitä jos se alkaa hankalaksi?
-    Ei se ala.
-    Se on yks pääosakkaista. Se voi tehdä tosi paljon hallaa jos se haluaa.
-    Ei se halua. Mujunen ei ole tyhmä, vaikka se näyttelee sellasta välillä tosi hyvin. Se kyllä ymmärtää, että tämä on myös sen rahoille hyvä liike.
-    En menis vannomaan.
-    Kuule, jos kaveri, joka saa elantossa ammattiveikkaajana ja pokerinpelaajana ei tajua rahan arvoa, sitä ei tajua kukaan. Muju pistää nämä asiat yhtälöön, ja huomenna se alkaa ymmärtää. Sitten se alkaa taas pelata ja voittaa, ja koko homma unohtuu.

Täytyy myöntää, että Bolsenin liikkeet tekivät vaikutuksen. Ne olivat nopeita, kylmähermoisia eikä kenenkään päätä silitelty, mutta se sai tuloksia aikaan. Se oli yksinkertaisesti tehokas työssään, ja se muisti koko ajan prioriteetit. Luontainen johtaja tällaiseen tilanteeseen, vaikka kaveri ei ole eläessään johtanut muuta kuin Jyväskylän putkatilastoa joskus 90-luvun puolessa välissä.

Jos Mujuselle oli vaikeaa hyväksyä turhuutensa tässä tilanteessa, joidenkin oli vaikea hyväksyä koko tilannetta. Kalevista alkoi paljastua omituisia piirteitä, kaveri istuskeli työhuoneessaan alushoususillaan tutkien pornografian ilmiötä käsittelevää kirjallisuutta ja mies alkoi Bolsenin toisella työviikolla etääntyä aivan omiin sfääreihinsä. Vaikka Kale näennäisesti tekikin kaiken, mitä Bolseni käski, hänen kontribuutionsa jäi varsin vaatimattomaksi. Bolseni epäili henkisen tason ongelmia eräänä terassi-iltana.

-    Ihme runkkari.
-    No runkkarihan se kyllä on, mutta runkkaria tässä tarvitaankin.
-    Ei tollasta. Ei outoa runkkaria. Se pelottaa mua.
-    Mitä se muka tekis?
-    No tommoset napsahtaa yks päivä kun ne näkee vähän turhan lyhyen hamosen kadulla, painuvat koloonsa runkkaamaan ja itkemään ja lopuksi ampuvat kaikki ympärillään olevat ja sitten ittensä.
-    Sanoo mies, joka johtaa henkilöstöpalavereita mutka kädessä.
-    Ja sun pointtisi oli missä?
-    No vaikka siinä, ettei pitäisi mennä tuolla tavalla asettumaan kaikkivaltiaan rooliin. Kaveri kuitenkin soitti mulle, joka kertoo siitä että se haluaa tämän menevän johonkin.

Hoippuessani asunnolleni tulin miettineeksi jälleen Kalevi Hakkaraisen ja vähän Joachim Bolseninkin syvintä olemusta. Kalehan on selkeästi mies jolla on missio. Se on puskenut kumi-innovaatiotaan markkinoille tavalla jos toisella ja tehnyt 40-vuotiaaksi mieheksi kohtalaisen mittavan uran erotiikan sanansaattajana, ystävänä ja suurkuluttajana. Kalen ongelma on ehkä nyt siinä, ettei se oikein tiedä miten sen pitäisi suhtautua uuteen tilanteeseen. Se on ollut ristiretkellään liian pitkään yksin, ja yhtäkkiä ympärillä on joukko tyyppejä, jotka kyllä haluavat auttaa, mutta odottavat myös taloudellista kompensaatiota tästä toiminnasta. Kalelle olisi aivan sama, kunhan pysyisi leivässä ja saisi jaettua dildojaan mahdollisimman laajalle yleisölle vaikka ilmaiseksi. Jotain miehen motiiveista kertoo vaikkapa se, että se teki Naisasialiitolle 100 kumikikkelin lahjoituksen, ei vittuiluna vaan ihan hyvää hyvyyttään. Se ajatteli että nuo niitä ainakin tarvitsevat.

Jos sitten Hakkaraisen vertailupariksi otetaan Bolseni, niin on aika selvää että nämä kaksi persoonaa törmäävät jossain vaiheessa. Bolseni on huippuälykäs kaveri, nihilisti jonka elämä on viime aikoihin asti pyörinyt lähinnä itsensä huvittamisen ympärillä. Loppujen lopuksi, vaikka se rahasta vaahtosikin motivaatiopuheessaan, sille on todennäköisesti ihan sama, menestyykö Fallos International Ltd. vai ei kunhan sillä ja sen kavereilla on hauskaa sen aikaa kun tulta sytytetään. Yksi niistä harvoista asioista mitä Bolseni inhoaa ovat tyhmät ihmiset sekä ihmiset, joiden motiiveja se ei ymmärrä ja Bolsenin kirjoissa Kale todennäköisesti kuuluu molempiin kategorioihin. B:lle on tärkeää ymmärtää, mikä saa ihmisen nousemaan aamulla sängystä tai se tuntee olevansa alakynnessä suhteessa tähän ihmiseen – juuri tällä hetkellä Kale on sen silmissä ihminen jota se ei ymmärrä, outo runkkari.

Jatkoin pohdintaani seuraavana päivänä, mietin että pitäisikö Kalen ja B:n suhteen tehdä jotain. Tulin siihen johtopäätökseen että ei tarvitse: ei nimittäin mene kauaa siihen, kun Bolseni alkaa pitää Kalea huvittavana. Ei tarvita kuin hedelmällinen ympäristö ja runsaasti alkoholia, ja Kalesta ja B:stä tulee ylimmät ystävykset. Pikku nosteessa Bolseni vapautuu johtajuuden taakan luomasta jännityksestä, keksii jonkun todella speden kepposen johon se saa Kalen mukaan ja se on siinä. Pitää vain toivoa, ettei tällä kullipukuspektaakkelilla ole yrityksemme kannalta kovin tuhoisia seuraamuksia.

Meni joku aika, ja dildoautomaatin prototyyppi oli valmis. Se ei toiminut täydellisesti, eikä käyttöliittymää osanneet vielä käyttää muut kuin Tuomo, Tarzan ja Kale, mutta se toimi ja kun siihen syötti asianmukaiset parametrit, se sorvasi hopeanharmaasta kumimassasta määritellyn kokoisen ja muotoisen kumikyrvän joka täytti kumikyrvälle asetetut standardit sikäli kun minä niitä tunnen. Juhliessamme virstanpylvään taittumista rajulla ryyppäämisellä, tulimme ajatelleeksi, että tämänkaltainen ilouutinen pitää saattaa alan tietoisuuteen mahdollisimman nopeasti.

-    Pornomessut!
-    Eikö ne ollu jo?
-    No ei täällä ku Budapestissä. Ne on kahden viikon päästä.
-    Vois olla. Ketä lähtee?
-    No ainakin Tuomo ja minä (Tarzan) ja Kale.
-    Musta vähän tuntuu että minä ja Bolseni lähdetään kans. Ei millään pahalla, mutta viimeksi kun reissattiin yhdessä niin sinä palasit maahankarkoitettuna Suomeen kolmen päivän jälkeen. Kanariansaarilta.
-    Vittu se oli sillon se. Mä oon aikuistunu ja mua loukkaa tämä epäluottamuksellisuus.
-    Oot sä vittu tosissas?
-    Oon.
-    No hei, jos sä jäät kiinni ilman housuja Las Palmasin keskustassa ja tulet karkoitetuksi sen vuoksi, että olet yrittäny lahjoa miespuolista poliisia ottamaan poskeen, niin vähempikin riittää herättämään kysymyksiä matkan onnistumisen todennäköisyyksistä. Sillon oltiin kuitenkin Tjäreborgin pakettimatkalla, nyt ollaan menossa seksimessuille Budapestiin.
-    Se oli VITSI, tajuutsä!? Kyllä sä mut tiedät, mulla lähtee joskus aina housut ja sitte kö se paskalakki tuli siihen kyseleen syitä niin mä sanoin että etin viiksekästä koppalakkia huulihölkkää varten. Emmä arvannu että ne niin vitusti suuttuu, ja ku yritin lahjoo sitä niin tuli vielä syyte prostituutioon yllyttämisestä tai jostain muusta vitun naurettavasta.

Bolsenia ja Kalea koskevien pohdintojeni valossa pidin tätä reissua hyvänä ajatuksena, kunhan lähtisin mukaan valvomaan ettei mitään apokalyptistä pääsisi tapahtumaan. Bolseni ja minä aloitimme matka- ja muiden järjestelyiden tekemisen. Kävi ilmi, että kyseessä ei ollut mikään aivan pieni tapahtuma vaan maailman 5. suurimmat erotiikka-alan messut, joissa oli näytteilleasettajia noin 150 maasta ja yli 3000 yrityksestä. Ensimmäinen puhelu näytteilleasettajista vastaavalle messupäällikölle sai aikaan naurua, normaalisti esittelypaikat kuulemma myydään loppuun viimeistään kolmea kuukautta ennen tapahtumaa mutta tänä vuonna meininki on ollut poikkeuksellisen aktiivista ja viimeinen paikka myytiin jo tammikuun viimeisellä viikolla.

Tämän jälkeen kävi ilmi, että puhelimessa olivat väärät jätkät. Kun Kale ja Tarzani ottivat homman hoitaakseen, paikka löytyi kahdessa tunnissa. Se oli jaettu paikka erään eurooppalaisen seksitarviketukkurin kanssa (Tarzani tuntee myyntijohtajan), mutta paikka kuitenkin ja vieläpä parhailla mestoilla. Lisäksi säästimme huomattavan summan sekä paikan vuokrassa että lavastamisessa, kun emme tarvinneet matkaan muuta kuin nipun käyntikortteja ja Kalen vanhan valokyltin. Joskus vaan natsaa.

Kun kaikki muut järjestelyt lentolippuja ja hotelleita myöten oli suoritettu ja lähdön hetki alkoi lähestyä, minä sain sellaisen ruokamyrkytyksen, ettei sisällä pysynyt kuin Rapalan kolmikoukkuinen. Heräsin yöllä aivan käsittämättömään kouristuksen tunteeseen vatsassani, säikähdin ja luulin että nyt on oikeasti joku hätänä. Sain tilattua ambulanssin, jonka jälkeen vietin seuraavat puolitoista vuorokautta tajunnan rajamailla tippa ranteessa. Soitin Bolsenille, että heidän pitäisi mennä nyt ilman minua jonka seurauksena Bolseni uhkasi perua koko matkan. Ei olisi kuulemma mahdollista valvoa tällaista apinalaumaa ilman toista aikuista, B arveli että matkalta palaisivat korkeintaan hän ja hänen matkatavaransa.

-    Ota Muju matkaan mun paikalle.
-    Sekö on sinusta aikuinen?
-    No ei, mutta terota sille tämän asian tärkeyttä ja sano että sitä tarvitaan. Se tuntee ittensä hyödylliseksi eikä enää niin ulkopuoliseksi.

Parin päivän jälkeen palasin kotiini, panin villasukat jalkaan ja liikuskelin hyvin varovaisesti sohvan, vessan ja jääkaapin väliä. Silloin tällöin yritin tavoitella loittoryhmäämme soitoin ja tekstiviestein, mutta mitään ei kuulunut takaisin ja sain Bolsenin selonteon reissusta vasta paluuta seuranneen päivän iltana.

Liiketoiminnassa, kuten elämässä pohjimmiltaan yleisemminkin, on kyse potentiaaleista. On olemassa jokin markkinatasku, jonka tarpeita ei ole vielä tyydytetty ja sillä on ostopotentiaalia. Toisella puolella pöytää on yritys, jolla on tuotantopotentiaalia tyydyttää markkinataskun tarpeet. Kun etsitään joukko oikeita ihmisiä, joilla on energiapotentiaalia ja valjastetaan se oikein, markkinataskun tarpeet tulevat ymmärretyiksi ja tuotantopotentiaali saadaan suunnattua oikein sekä kannattavasti ja syntyy voittoa. Tämä on liiketoiminnan perusfundamentti, jonka ymmärtäminen on suurimmalle osalle ihmisistä mahdotonta.

Edelliseen liittyy tietenkin monia ongelmia, joista vähäisin ei ole markkinataskun tarpeiden ymmärtäminen. On tiedettävä mitä asiakkaat haluavat jotta oikeanlaisia tuotteita osataan valmistaa, ja yleensä tarve on vielä luotava erikseen markkinoinnin keinoin. Tätä varten pyysin Tarzania osallistumaan Fallos International Ltd. Oy:n kehitystyöhön, mikä on temppu jonka mukana syntyy aivan uudenlaisia ongelmia.

Tarzan on kaveri, jolla on mäkäräisen keskittymiskyky. Se kykenee istumaan paikallaan arviolta noin kolme sekuntia näppäilemättä puhelintaan, kaivamatta nenäänsä, aloittamatta uutta keskustelua jonkun toisen kanssa tai koskettelematta itseään eroottisesti, jonka jälkeen yksi tai useampi mainituista yleensä alkaa. Jos sen saa keskustelemaan vakavasti, se harhailee aiheesta. Keskustelu voi alkaa asianmukaisesti seksivälineiden markkinoinnista, mutta jossain vaiheessa huomaat kuuntelevasi tarinaa seksivideosta, jossa kolme kirahviksi pukeutunutta miestä yhtyy viiksekkääseen kääpiönaiseen taksiauton konepellillä jossain päin Unkaria. Tarzanin keskittymiskykyä voi edesauttaa juottamalla sen pieneen nousukänniin, mutta silloin on huomioitava ympäristö. Viimeistään neljännen moukun kohdalla se nimittäin ottaa housut jalastaan, mikä vastoin yleistä uskomusta ei ole takuu siitä etteikö runkkailu silti voisi pöydän alla alkaa.

Kaikesta tästä huolimatta Tarzan on melkein korvaamaton. Se tietää seksivälineteollisuudesta käytännössä kaiken tietämisen arvoisen ja sillä on valtava suhdepääoma, enkä olisi voinut ajatellakaan lähteväni Fallos Internationaliin sijoittajaksi ilman Tarzania. Tarzan on lisäksi ainoa, joka kykenee täydelliseen kommunikaatioon veljensä Tuomon kanssa, joka vastaa tuotantopotentiaalimme kehittelystä ja on siksi myös miltei korvaamaton. Muutama viikko sitten Tuomo pärähti ovesta sisään kesken tärkeiden myyntineuvotteluiden vaaleanpunaiseen aamutakkiin sonnustautuneena ja kysyi puoliksi huutaen, että pitääkö interfeissin olla orgaanisempi. Minä, Kale, ostajat ja Mujunen tuijotimme ensin Tuomoa, sitten toisiamme ja sitten vallitsi syvä hiljaisuus. Ahdistus kaikkosi Tumin silmistä vasta, kun Tarzani vastasi että tottakai pitää vitun idiootti. Minulla ei ole vieläkään käsitystä mitä kysymyksellä tarkoitettiin.

Ahdistuksesta voisi jatkaa niihin synkkiin vesiin, joissa olin muutamat ensimmäiset viikot sen jälkeen, kun kauppakirja osakkeista allekirjoitettiin. Veljekset saapuivat Oulusta, Johnny hoiti paperisodan loppuun ja palasi Helsinkiin. Mujusta ei olisi voinut vähempää kiinnostaa koko hanke, ja Bolseni sekoili hiljattain edesmenneen faijansa vuoksi. Olin aivan yksin kahden sekopään kanssa, kolmen jos pornon suurkuluttaja Kalevi Hakkarainen lasketaan mukaan, eikä sydämessäni ollut minkäänlaista varmuutta siitä, että tämä homma onnistuisi.

Paperilla kaikki näytti hienolta. Koko dildobisneksen ongelma on, että ihmiset ovat yksilöllisiä, ja niinpä ne kaipaavat dildoiltaan myös yksilöllisiä ominaisuuksia. Joku tykkää paksuista jötiköistä, joku taas pienemmistä ja hienotunteisimmista kappaleista. Joku haluaa mustan, toinen valkoisen ja kolmas haluaa dildoonsa nystyrät ja surinan. Jos pystyy vastaamaan kaikkien tarpeisiin, saa kaikki asiakkaakseen.
Ratkaisuna oli kehittää tuotantolaite, jolla eri malleja voisi valmistaa edullisesti ja tehokkaasti mittatilaustyönä. Ilmoitat vain netin kautta, minkälaisen mötikän haluat kotiisi ruskeassa, anonyymissä pahvilaatikossa ja kahden viikon päästä onni voi alkaa. Tuomo oli hankkeessa tätä tarkoitusta varten, hänen tehtävänään oli suunnitella ja rakentaa tällainen laite Kalen kehittelemän aihion pohjalle. Tarzan hoitaisi markkinoinnin ja solmisi välitys- ym. diilit kontaktiensa kautta, ja sitten vain odoteltaisiin kun tilausmäärä ylittää kriittisen rajan. Rajan ylittyminen merkitsisi sitä, että meistä on tullut liian iso uhka jollekin suurelle pelurille, ja meidät on ostettava ulos. Se olisi se päivä, jolloin palkka tästä kaikesta maksetaan.

Palkkapäivän ja alun välissä tuntui kuitenkin olevan matkaa valovuosia. Tuomo tuijotteli läppärinsä näyttöä tekemättä mitään, Tarzani hillui päissään länkyttäen puhelimessa ja Kale… no, Kale oli enimmäkseen harmiton, tutki pornografian historiaa käsittelevää teosta ja antoi aiheeseen liittyviä tietoiskuja tasaisin väliajoin. Koska pääni meinasi haljeta, päätin purkaa sydäntäni Mujuselle.

-    No etkö sä tunne nää kaverit?
-    Tunnen tunnen. Sehän siinä ongelma onkin. Ne tuntee mut niin hyvin etteivät ota mua vakavasti.
-    Mikä on kassatilanne?
-    Ei se huono oo, mutta ei se perseen raapimista loputtomiin kestä.
-    No entä Kale?
-    Kale on saanut jo ekan tilipussinsa, kun me ostettiin ne osakkeet siltä. Nyt se on keskittynyt lähinnä Thaimaan lomaesitteiden tutkimiseen.
-    No vittu.
-    Niinpä. Pitäiskö haudata tää juttu?
-    Ei ei ei, ei ainakaan vielä. Tää on ihan alussa, ja mulla voi olla muutama ässä hihassa.
-    Niinku?
-    No ainakin mä tuun itte toimistolle ekaksi. Katotaan mitä sitte.

”Toimisto” oli  kämäiset kaksi varastohuonetta Kalen entisen kaupan takaosassa. Vuokrasopimusta oli jäljellä vielä puoli vuotta kun Kale teki kupit, ja sen jälkeen vuokranantaja ei ollut löytänyt uutta vuokralaista joten se oli antanut Kalen pitää toimistoaan tiloissa pilkkahintaan. Olisi mukava nyt tässä todeta, että Mujun saapuminen toimistolle oli jotenkin positiivinen asia, mutta en voi allekirjoittaa sellaista lausuntoa. Parin päivän jälkeen Muju oli samassa jamassa kuin Tuomo, tuijotteli ihmeellisessä transsissa läppärinsä näyttöä päätään käännellen ja Kalen porno-DVD-kokoelmaa tutkien. En ollut odottanut kahta asiaa, nimittäin sitä että homma menisi tällaiseksi ja sitä, että oma pinnani palaisi loppuun näin lyhyessä ajassa. Energiapotentiaalia ei joko ollut, tai en ollut saanut valjastettua sitä oikealla tavalla.

Masentelin vielä muutaman päivän, jonka jälkeen lähdin Mujusen mökille ryyppäämään kuten jokainen itseään kunnioittava suomalainen mies tekisi tässä tilanteessa. Mujunen ei ottanut asiaan mitään kantaa, tutkiskeli vain minua harkitseva katse silmissään kun kerroin asiasta ja niinpä lähdin. Soratien päässä mieleeni palasivat muistot tieinsinööri Ronkaisesta.

Ronkainen oli kaveri, jota elämä potki toden teolla päähän. Vaimo jätti, mies juoppoutui ja tuli ystäviensä pettämäksi, jonka seurauksena hän yritti kaksi kertaa tappaa itsensä hirttämällä. Mietin Ronkaista oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että koin syvää sielunyhteyttä häneen ja hänen epäonnistumiseensa. Ronkainen oli pannut kaikki peliin, antautunut täysillä kohtalon vietäväksi ja hävinnyt. Toiseksi, aasinsiltana enismmäisestä syystä, mietin Ronkaista saadakseni mittasuhteita asioihin. Ronkainen oli tössinyt kunnolla, minulla oli vain käynnistymisvaikeuksia. Lämmitin saunan ja vedin aivan helvetinmoisen mykkyrän päälle.

Herätessäni aamulla vajassa sijaitsevasta soutuveneestä, tulin siihen johtopäätökseen että sen sijaan että pohtisin sitä kuinka vaikeaa alku on ollut, minun pitäisi miettiä sitä miten saisin asian korjattua. Nousin veneestä ja aloin laatia toimenpideohjelmaa.

Ensimmäiseksi minun pitäisi pystyä kirkastamaan tavoitteemme koko porukalle. Meidän tavoitteenamme oli luoda yrityksemme kassavirta tai odotukset siitä niin suuriksi, että joku kiinnostuisi meistä ja ostaisi liiketoimintamme. Jotta tavoite olisi muutakin kuin minun, Mujusen ja Bolsenin tavoite, minun pitäisi sitouttaa Tuomo ja Tarzan mukaan tähän toimintaan. Se onnistuisi antamalla osa yhtöstä heille heidän työsuoritustaan vastaan. Lisäksi tarvitsisin johtajan, sillä minusta ei siihen tässä porukassa olisi.

Kun toimin aikoinani virkaa tekevänä johtajana edellisessä työpaikassani, tulin pohtineeksi johtamista ja johtajuutta enemmänkin. Monesti ajatellaan, että hyvä johtaja saa asiat tapahtumaan vaikuttamalla alaisiinsa siten, että he työskentelevät asian eteen, johon he eivät luonnostaan ole motivoituneita. Näin ei ole. Hyvä johtaja pikemminkin luo kulttuurin, joka innostaa alaisia työskentelemään kaikkien eduksi. Hän toimii katalyyttinä, joka tuo parhaat puolet esiin kaikissa hankkeeseen osallistuvissa, ja hänen tärkein ominaisuutensa on tulla tunnustetuksi johtajana. Jos oletetaan, että motivaatiopuoli saataisiin korjatuksi ottamalla Tuomo ja Tarzan osakkaiksi, pitäisi saada vielä parhaat puolet esiin heistä. Sillä hetkellä minun oli vaikea keksiä hyviä puolia kummastakaan, mutta yritin silti.

Tarzanin paras puoli tässä kontekstissa oli juuri se asia, miksi kaveri ärsytti minua. Koska se pursuaa hermostunutta energiaa, se luo vahingossakin yhteyksiä ympäristöönsä, ja koska sen ympäristö on ollut pornokaupan kassa tarpeeksi pitkään, sillä on oikeat kontaktit tähän hommaan. Se on myyntimies luonnostaan, sillä se ymmärtää mitä tyypit tarvitsevat ja osaa miettiä, mistä tarpeen tyydyttävä tekijä löytyy. Mutta se tarvitsee jotain, mitä myydä.

Tuomon paras puoli taas on kyky ratkaista ongelmia. Jos sille antaa jonkun teknisen laitteen viikoksi lainaan, se on selvittänyt sen toimintaperiaatteen kahden ensimmäisen päivän aikana ja jopa miettinyt, miten sitä saadaan parannettua. Pitäisi vain osata kuvata ongelma sille tarpeeksi hyvin, niin se ratkaisisi sen. Tämä on prioriteetti, sillä jos dildoautomaattia ei saada aikaiseksi, ei ole myöskään mitä myydä.

Pohtiessani ongelmaa johtajasta Bolsenin volvo kaartoi pihaan. B oli tismalleen samalla asialla kuin minäkin, etsimässä paikkaa jonne voisi vetäytyä murjottamaan ja kun nyt kerran satuttiin samoille neliöille, päätettiin lämmittää sauna.

-    Otan osaa suruusi.
-    Elä ota. Mä vihasin sitä ukkoa.
-    (syvää hiljaisuutta) ..ei oo tarkotus tungetella, mutta sua selvästikin vaivaa tämä asia. Se on ihan luonnollista.
-    Niin.. saatat olla oikeassa, mutta nyt tarvin viimeseks jotain vitun nojatuolipsykologiaa. Nyt asialle ei kuitenkaan enää voi mitään, äijä on montussa ja tapaamme seuraavan kerran nahkurin orsilla.
-    Omasta kokemuksestani voin kertoa, että voisi olla aiheellista että etsisit jotain mielekästä tekemistä vähäksi aikaa. Se auttaisi prosessoimaan.
-    Niinku mitä?
-    No, tietäisin yhden firman jonka toimitusjohtajaksi voisit alkaa.
-    Sä et saa apinaorkkaa pidettyä ojennuksessa ja ajattelit kipata sen mulle?
-    No et sä oo haasteista ennenkään kieltäytyny.
-    Enkä ryypystä joten sallinet.

Bolseni tempaisi pullon kädestäni, veti pitkän huikan ja sanoi että olkoot menneeksi. Onhan tässä elämässä kaikenlaista kokeiltava että voi vanhana miehenä sitte muistella. Sitten aloin käydä läpi ajatuksiani toiminnan parantamiseksi.

Palattiin Jyväskylään ja toimiston arkeen. Kaverit makasivat lattialla tyhjien kaljapullojen seassa krapuloissaan ja hihittelivät, meininki oli vähintäänkin yhtä härö kuin ennen lähtöäni.

-    Haluaisin saattaa herrojen tietoon sellaisen asian, että olen tehnyt muutamia päätöksiä.
-    Jaahas, totesi Tarzani. – Ei pitäisi asettua tuolla tavalla kaikkivaltiaan rooliin.
-    Meille tulee toimitusjohtaja.
-    Ihanko tosi? Kuka?
-    Se tulee iltapäivällä, ja se kertoo asioista tarkemmin. Ehdotan, että siivoatte paikan ennen sitä. Minä lähden nyt terassille, ja palaan samoihin aikoihin kuin uusi toimarimme.

Menin terassille, jossa Bolseni odotteli minua. Kävimme läpi vielä kerran laatimamme esityksen, joka perustui Shock & Awe-taktiikkaan. Tarkoitus oli säikäyttää paskat housuun koko remmiltä ja sitten kertoa, että homma menee nyt tästä eteenpäin näin.

Pojat olivat tehneet työtä käskettyä. Toinen toimiston huoneista oli siivottu, jätkät olivat kammanneet naamansa ja istua napottivat kiltin mutta krapulaisen näköisinä neuvottelupöydän ympärillä. Powerpoint-esitys oli viritelty valmiiksi, ja ilmassa oli suurta odotuksen tunnelmaa kun Bolseni käveli sisälle. Aivan ensimmäiseksi se potkaisi huoneen oven auki ja laukaisi revolverinsa kolme kertaa kattoon. Säihkähdin aivan helvetisti koska tämä temppu oli yllätys minullekin, mutten missään nimessä niin paljon kuin muut huligaanit, jotka sinkoilivat pitkin huonetta ja pöydän alustaa suojaa etsien ja kiljahdellen. Bolseni iski silmää ja aloitti rauhallisella äänellä.

- Iltapäivää hyvät herrat, minun nimeni on Joachim Bolsen ja minä olen uusi toimitusjohtajanne ja yksi yrityksemme omistajista. Seuraavaksi esittelen lähitulevaisuuden toimenpiteemme, ja aion ampua keskeyttäjät ja typerien vasta-argumenttien esittäjät.

Pahoittelen, että uutta tekstiä ei ole hetkeen tullut. Kuten alla käy ilmi,
olen ollut varsin kiireinen uuden työni parissa ja haluan kiittää lukijoita
kärsivällisyydestä ja kommenteista. Toivomme Henkan kanssa edelleen, että viette sanaa eteenpäin blogista, positiivinen palaute kannustaa jatkamaan ja raportoimaan vaiheista tiiviimmin.

Terveisin,

Jokinen

Pääomasijoittaminen, erityisesti riskisijoittaminen, on mielenkiintoista hommaa. Lyhykäisyydessään idea on seuraava: haalitaan kasaan kaikki se raha, mitä voidaan, isketään ne sisään johonkin potentiaalia omaavaan puljuun, kehitetään yhtiötä sopivaksi katsottu aika ja myydään se. Jos hanke on onnistunut, on myynnistä saatu huomattavasti enemmän fyrkkaa kuin mitä lafkaan alun perin laitettiin kiinni, joka on niinku koko homman tarkoitus. Kapitalismin perusideaa, jonka mukaan tulee ostaa halvalla ja myydä kalliimmalla, ei ole syytä väheksyä tässäkään yhteydessä.

No, lähdetään nyt liikkeelle vaikka siitä, että aluksi pitää haalia kasaan massit. Jos olet itse entinen, hyvin menestynyt yrittäjä joka on myynyt oman kioskinsa, sinulla todennäköisesti on ainakin jonkin verran millä mällätä ja saat homman alkuun. Koska et kuitenkaan halua kusta hankeen kaikkia hielläsi maksettuja rahoja mikäli hanke epäonnistuu, haluat mukaan muitakin sijoittajia, ja perustatte yhdessä yhtiön. Muitakin alkaa kiinnostaa ja lopulta seisot suuren rahavuoren päällä. Silloin on aika aloittaa sopivan sijoituskohteen etsintä.

Maailma on täynnä hulluja ideoita ja niiden keksijöitä ja useimmiten näitä riittää jonoksi asti sijoitusyhtiön ovelle. On käytettävä runsaasti aikaa ja erilaisia asiantuntijoita, jotta sopiva hanke, jolla on mahdollisuudet kasvaa tähdeksi bisnesmaailman taivaalle, löytyy. Etsitään jyvää akanoista, tahtoa, osaamista, etsitään parempaa kuin muut. Ennen pitkää se löytyy, ja on aika aloittaa hommat.

Laaditaan sotasuunnitelma ja muodostetaan tiimi, jonka johdolla matka tähtiin on mahdollinen. Mukana saattaa olla piinkovia bisnesmiehiä, jotka ovat tehneet homman jo monta kertaa, ainutlaatuista tuoteosaamista, asiantuntijoita ja vaikka mitä. Tiikerinloikka seuraa toistaan ja lopulta, eräänä aamuna puhelin soi. Potentiaalinen yrityksen ostajaehdokas on ilmaantunut ja hänen edustamansa taho haluaa aloittaa keskustelut siitä, millä ehdoilla ja ennen kaikkea mihin hintaan yritys ja sen harjoittama liiketoiminta siirtyy heidän omistukseensa. Alun ja puhelinsoiton välillä on tavallisesti kulunut vuosia.

Kun heräsin krapuloissani uuden vuoden ensimmäisenä päivänä asuntoni lattialta ja luin poskeeni tarttuneen dokumentin, jossa julistettiin perustetuksi uusi sijoitusyhtiö, asia olisi naurattanut jos ei olisi oksettanut. Mujunen ja Bolseni, kaksi silmäpaskoa ystävääni jotka katsovat oikeudekseen hämmentää maailmankuvaani säännöllisesti absurdeilla tempauksillaan, olivat laatineet alustavan asiakirjan, jonka mukaan me kolme olimme edellisenä yönä perustaneet osakeyhtiön. Tres Cerdos Oy:n tarkoituksena oli ”emansipoida omistajansa rahan ja muiden vaihdannassa käytettyjen välineiden kahleista itsensävapauttamisanarkistiseen sävyyn” hankkimalla ”massiiviset määrät näitä vaihdon ja orjuuttamisen välineitä, niin massiiviset että ne menettävät merkityksensä”. Paperi haisi vahvasti regeelle. Bolseni selitti, että asia ei ole olenkaan niin hullu kuin miltä se aluksi saattaa vaikuttaa.

- No eihän sun oo pakko duunias jättää. Ainakaan heti.
- Tässä on kuule muitakin hidasteita kun mun duunit.
- No?
- No esmes fyrkka. Perseestäsikö meinasit nykäistä venturointiin tarvittavat kapitaalit?
- Elä sinä niistä murehdi. Se asia on jo hallussa.
- Jaahas. Valotatko vähän?
- No minä ja Muju pannaan omamme kiinni siihen, ja on muitakin.
- Myyt volvon ja ajattelit sillä startata menestyksekkään sijoitustoiminnan?
- Inhoon tota sun negatiivista asennettas. Ei tässä mitään myydä, rahulia on aivan tarpeeksi jotta eka sijoitus saadaan käyntiin.
- No okei, oletetaan että manit riittää. Mites sitte mun osuus? Mä en aivan varmasti laita penniäkään kiinni tohon teidän kioskiin.
- No ei sun tarvikkaan jos et halua. Tuut meille hommiin sijoitusjohtajaksi.

Keskusteluja jatkui kaiken kaikkiaan kolme viikkoa ja hullu kun olen, aloin uskoa ajatukseen. Käsityksiäni touhun mahdollisuudesta vahvisti se, kun näin poikien laskelman siitä, minkä verran he olivat varautuneet sijoittamaan hankkeeseen. Vaikka miten päin asiaa pyörittelin niin paalu riittäisi pienehkön yrityksen rahoittamiseen, ja jos isännät kerran olivat tarpeeksi hulluja laittamaan omaisuuksia kiinni projektiin jonka onnistuminen olisi varsin epätodennäköistä, miksi minä en olisi aivan yhtä hyvä huputtelemaan niitä rahoja kuin kuka tahansa muukin.

Lisäksi olin väsynyt. Olin väsynyt arkeen ja rutiineihin, joita työni sisälsi ja olin punnertanut asian kanssa jo ainakin vuoden. El Jefen aikanaan aiheuttama masennus ja murhe ei ollut mitään verrattuna niihin angstisiin syövereihin, joihin olin itseni syössyt aivan itse, enkä oikein vieläkään tiedä onko kyse siitä että olen sopimaton tekemääni työhön vai sopimaton koko sivistyneen yhteiskunnan rakenteisiin. Vaiko vain helvetin laiska.

Pidimme ensimmäisen TC Oy:n hallituksen kokouksen, mikä suomeksi tarkoittaa sitä että ryyppäsimme lisää saadaksemme rohkeutta hankkeen toteuttamiseen. Laadittiin valtakirjoja, prokuroita, osakassopimuksia ja kaikenlaisia dokumentteja, joiden lainvoimaisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Lounastauolla (zakuska-palojen merkitystä juopottelun yhteydessä ei ole syytä väheksyä) papereiden kanssa tolskaaminen alkoi vituttaa ja tulin ehdottaneeksi että tarvitsemme juristin.

- Joo! Mä oon aina halunnu juristin. Sitte voi sanoa että juristini ottaa teihin yhteyttä.
- No minä ajattelin kyllä muutakin kuin kaveria hoitamaan isyyskanteesi.
- No vittu, hankintaan. Tunnekko ketään?
- Tunnen montakin, mutta vain yhden joka tällaiseen lähtisi.

Johnny, nuoruuteni kaveri Oulusta, joka vaikuttaa nykyään pääkaupunkiseudulla. Minusta Johnnyn elämänasennetta kuvaa hyvin kauan kauan sitten käyty lyhyt keskustelu, joka johti Johnnyn siirtymiseen lainopilliselle alalle. Istuimme autossa Oulun Isokadun kulmassa.

- On alkanut tuntua, että taidan vaihtaa alaa. Oikeustieteitä.
- Jaa. Ihanko nyt tuli se tunne?
- Ei. Oli se jo eilen.

Viikon sisässä Johnnyllä oli hakemus sisässä Helsingissä, ja siitä kahden kuukauden päästä sillä oli pääsykokeet jotka se hoiti läpi kerralla. Myöhemmästä urastaan minulla ei ole tarkempaa selkoa, mutta ajattelin että jos lakimies pitää saada ja saada se vielä pysymään, Johnny on ainoa vaihtoehto. Elämä Mujun ja Bolsenin kanssa on melkoista ranttalia, ja tiettyä hegemoniaa täytyy löytyä ennen kuin homma voi onnistua. Soitin Johnnylle saman tien ja sovimme, että hän tulee seuraavalla koneella.

Illan loppupuolella aloimme olla jo aika soseessa. Muju flippasi jonkun mimmin lähettämään tekstiviestiin ja se aloitti tutun nytkymisensä, vähän niin kuin se istuisi jonkun todella kuuman asian päällä ja yrittäisi näyttää siltä että ei tässä mitään hätää. Se ei selvästikään halunnut itse ehdottaa, että lähtisimme jonnekin, ja kun ehdotusta ei tullut muilta, se alkoi kiskomaan viinaa kaksin käsin ja oli pihalla kuin lintulauta reilussa tunnissa, höpötteli itsekseen ryömiessään lattialla. Bolsenin vitutuskäyrä ylitti diskreetin rajan siinä vaiheessa, kun se yritti kusta kukkaruukkuun ja painia Paskan (Bolsenin koiran) kanssa, jolloin B totesi että jos jätkä kerran haluaa mennä niin mennään saatana.

Auto oli yllätyselementti minullekin, ottaen huomioon että Bolseni oli ollut ajokunnossa viimeksi kuukausi sitten. Asia kirkastui kuitenkin liian myöhään minulle, oikeastaan siinä vaiheessa kun kaahasimme jotain lähipitäjän pikkutietä aivan liian lujaa, aivan liian holtittomasti ja aivan liian väärällä kaistalla. Bolseni kaarsi jonnekin hiekkamontulle tavalla, joka kieli siitä että päätös käännöksestä oli tehty kauan ennen kuin se edes tiesi että siellä oli hiekkamonttu.

Istuttiin hetki autossa hiljaa. Olin niin väsynyt lähimenneisyyden pämppäilystä etten oikein osannut reagoida tilanteen absurdiuteen, ja Bolseni pomppasi autosta. Hetken perästä kuului aivan helvetillinen pamaus ja kontrolloin vaivoin suoleni. Bolseni oli kaivanut autonsa takakontista kiväärin enkä hetkeen tajunnut että mitä tapahtuu. Istuttiin vain hiljaa, kunnes pamahti toisen kerran, mikä sai minutkin nousemaan autosta.

- Mitä vittua sinä touhuat?

Ei vastausta, pari laukausta vain. Seisoin typertyneenä auton vieressä vähän aikaa, mutta kun kylmä tarttui niin menin takaisin autoon. Bolseni ampui noin kolmekymmentä laukausta, jonka jälkeen ajoimme pois eikä kukaan puhunut mitään. Vitun aavemaista. Hämmensi kun en tajunnut tilannetta.

Nämä ajatukset mielessäni odotin Johnnyä iltapäivän koneelta. Aamulla kävin sanomassa työpaikallani, että ottaisin palkatonta vapaata ainakin kesään asti, selitin asian aivan reilusti ja pomoni Jarmo vaikutti olevan okei asian kanssa. En rikkonut mitään kilpailusäädöksiä, hän kannusti minua uusissa hankkeissani ja sanoi että oli itsekin huomannut väsymykseni. Pidin tätä aika mietona ilmaisuna, viimeisen viisi kuukautta olin viettänyt joko omassa kopissani ovi suljettuna tai valittaen milloin mistäkin kahvitauoilla. Lupasin palata asiaan myöhemmin, kunhan tämä käsi on pelattu loppuun. Oli sellainen fiilis lähtiessä, että seuraavan kerran tulisin hakemaan verokorttia ja työtodistusta.

- Äijä tuli.
- Tuli kutsu.
- No niin. No mitä oot puuhaillu?
- Kaikenlaista.

Keskustelu oli yhtä lakonista kuin aina Johnnyn kanssa. Kaurismäkimäisellä monologilla selitin Johnnylle mistä oli kyse joka ei puhunut mitään. Se on merkki tässä tapauksessa siitä että J ymmärsi tilanteen ja tiesi voivansa hoitaa homman kotiin. Kerroin myös, että ensimmäinen neuvottelu ensimmäisen kohdeyrityksen kanssa tapahtuisi lähipäivinä. Johnny ehdotti, että viettäisimme sitä edeltävän ajan juopottelun merkeissä. Miksipäs ei.

Yritin järjestää tapaamista siten, että Bolseni, Muju, minä ja Johnny istuisimme yhdessä iltaa ja punoisimme juonia. En kuitenkaan saanut B:tä kiinni, joten soitin Mujulle.

- Ei se vastaa mullekaan.
- Mikä sillon?
- Eikö se oo kertonu?
- Ei?
- Sen faija on kuollu.
- Eikä? Millon?
- On siitä jo pari viikkoo.
- Joo, ei se oo puhunu mitään.
- Se vähän nyt prosessoi sitä kaikkee.
- Liittyykö se toissailtainen juttu tähän jotenkin?
- Varmaankin, emmä oo kysyny. Olkoon nyt vähän aikaa yksikseen, pärjäättekö te Johnnyn kanssa kahdestaan neuvottelut?
- Kuule, me pärjätään varmasti kahdestaan paremmin kuin mitä ois pärjätty taksikuskin ja pokerinpelaajan hämmentäessä soppaa.
- No ni. Mullakin on tässä kato kaikkee.
- Niinku aina.

Sen sijaan, että olisimme Johnnyn kanssa rypeneet kamalassa kännissä pari päivää, laadimme asiakirjoja ja suunnitelmia, otimme kiinni kuulumisia ja valmistauduimme muuten neuvotteluihin. Selitin Johnnylle kaiken tietämäni kohteestamme.

- Dildoja?
- Niitäpä hyvinkin.
- Ja se on oikein bisnes?
- Ihan niinku mikä tahansa muukin bisnes.
- Otit heti ensimmäisen sijoituskohteen omalta vahvuusalueeltasi.
- Eläpä eläpä. En ehkä tiedä kaikkea dildoista, mutta ymmärrän numerojen päälle ja uskon kaverin innovaatioon.
- Miksi?
- Otin asiantuntijamielipiteen asiaan.
- Tarzanilta?
- Nii.

Tarzan, toinen oululainen ystäväni, on pornon suukuluttaja. Paatunut pervo joka oli työskennellyt seksivälineitä myyvissä liikkeissä ja vaikuttanut alalla muutenkin vuosia ja tiesi siitä kaiken, mitä tarvitsi tietää. Kun aloin miettiä ensimmäistä sijoituskohdettamme, tuli mieleen taannoinen puhelinkeskustelu dildojen jakelukanavaa etsivältä paikalliselta yrittäjältä, jonka jälkeen soitin välittömästi Tarzanille selvittääkseni kysyntää, alan käytäntöjä, hintatasoa ja muita juttuja. Tarzani vastaili kysymyksiini kärsivällisesti ammattimiehen asiantuntemuksella ja kun löin kaiken haalimani datan exceliin ja muunsin sen numeroiksi, minulla ei ollut mitään syytä epäillä, etteikö jo ensimmäinen sijoitukohteemme voisi olla menestys. Kaikki vaikutti lupaavalta, enkä olisi voinut olla enää enemmän innosta pinkeänä.

Kalevi Hakkarainen oli mies dildojen takana. Kale jätti kemian opintonsa kesken kun sai mahdollisuuden ottaa haltuunsa pornokauppa, entinen työpaikkansa, ja ryhtyä franchising-yrittäjäksi edellisen tilalle.

Kalevi oli innovaatioiden mies. Hän halusi tuoda erilaista tunnelmaa alalle, ottaa ikään kuin huomioon muutkin viiteryhmät kuin epätoivoiset runkkarit jotka ostelivat kaupoista lehtiä, videoita, pumpattavia lampaita ja muita apuja fetissiensä tyydyttämiseksi. Naiset kiinnostivat Kalevia paitsi henkilökohtaisella tasolla, myös asiakaskuntana.

Kale toi uutta ilmettä puljuunsa. Maalasi seinät, sisustutti liikkeensä satiinihepeneillä ja muulla kauniimpaa sukupuolta kiinnostavalla härpäkkeellä ja keskittyi tuotevalikoimissaan palvelemaan ennen kaikkea naisia ja pariskuntia. Pian katosivat runkkarit, ja alustavan innostuksen jälkeen ne viisi itsenäistä naista jotka halusivat dildon Jyväskylän kaltaisessa tuppukylässä olivat ostaneet tarvitsemansa ja kauppa loppui kuin kanan lento. Asiaa tuskin helpotti sekään, että vaikka Kale oli stailannut kauppansa viimeisen päälle, kaverin henkilökohtainen habitus muistutti sankaria saksalaisista 70-luvun luontodokkareista viiksineen ja paskamahoineen. Vulvatar Oy teki kupit kuudessa kuukaudessa.

Kalevi ei silti menettänyt yrittävää elämänasennettaan. Kemian opinnot valjastettiin ja Kale kehitteli kumiseoksen, joka ei aiheuttanut allergisia reaktioita kuten kumikikkelit ilmeisesti joissain tapauksissa tapaavat tehdä. Hakkarainen avasi nettikaupan, jossa välineitä alettiin myydä ja kauppa kävi niin että kapeassa leivässä pysyi vaikkei rikastunut. Jotain miehen omistautumisesta kertonee sekin, että Kale haki dildoilleen allergia- ja astmaliiton hyväksyntää, mikä jäi kuitenkin saamatta epämääräisistä syistä.

Nyt, pari vuotta alkuperäisen innovaation jälkeen tämä pornorotta istui pöydän toisella puolella minun ja Johnnyn istuessa toisella. Keskustelimme Fallos International Ltd. Oy:n osakkuudesta ja tulevista kehitystarpeista, siitä mitä kaikki maksaisi ja miten homma voisi olla win-win kaikille osapuolille.

- No käytännössä me rahoitetaan näitä sun tulevia kehityskohteita enemmistöosakkuutta vastaan.
- Voe voe kun siis minähän en siis tule luopumaan enemmistöstä.
- Kuule Kale. Onko iso osa ei-mistään arvokkaampi kuin vähän alle puolet jostain suuresta?
- Ei taida olla?
- Ei niin olekaan. Sä voit kaupata näitä sun kumikyrpiäs netissä lopun ikääsi eikä se homma siitä miksikään muutu. Vaihtoehtoisesti sä voit ottaa meidät osakkaaksi, kasvattaa firmasta ison ja sulla on toiveita siitä että tää homma lähtee infernaaliseen nousuun.
- ..
- Ja lisäksi sä saat keskittyä siihen minkä sä osaat parhaiten. Noiden vehkeiden kehittelyyn ja innovointiin.
- ..niin. Asiaa siis ilman muuta voisi harkita, kun esität sen noin.

Teimme Kalelle ehdotuksen, josta tulisi sitova tarjous sitten, kun saisimme suorittaa omia taloudellista informaatiota koskevia selvityksiämme firmassa eikä niistä paljastu mitään yllättävää. Annoimme Hakkaraiselle kaksi päivää aikaa miettiä, haluasiko hän edetä asiassa vai ei, ja mikäli emme kuulisi miehestä mitään, homma olisi loppuun käsitelty eikä uutta tilaisuutta tulisi, ainakaan meidän osaltamme. Toisen päivän aamuna Kale soitti ja sanoi, että voimme aloittaa ratsiamme ja jos homma niiden jälkeen vielä voimassa, asia on enää paperisodasta kiinni. Kiitin puhelusta, lopetin ja Kaivoin saman tien Tarzanin langan päähän.

- Moro.
- Moro. Alahan tulla tänne. Sulla on hommia. Ota veljeskin mukaan, sitäkin tarvitaan.

- Jokinen.
- Päivää, oliko ************:ssa?
- Oli ja on edelleen. Miten voin auttaa?
- No kun minulla olisi näitä tuotteita.
- Niin?
- Niin ja niitä pitäisi saada kaupaksi.
- Niinpä tietenkin. Oletko yrittänyt nelosta tai ämteeveetä?
- Enpä oo.
- No joo kato kandeis. Tämä ei ole mainostoimisto vaan huolintaliike.
- No niin justiinsa ja minä niinkuin vähän niinkuin ajattelin että saisin tätä kautta jakelukanavat kuntoon.
- Sulla on firma?
- On.
- Ja liikevaihto oli?
- No jotain satasen luokkaa.
- Satasen luokkaa niinku miljoonissa euroissa?
- Ei kun tuhansissa.
- No kato ku täällä pitäs olla miljoonissa.
- Miks?
- Siks ku me ei diilata sun kaltastes haistapaskafirmojen omistajien savupirtin hämyssä sorvaamia kynttilänjalkoja.
- Emmä mitään kynttilänjalkoja sorvaa.
- Vaan mitä?
- Dildoja.
- Dildoja?
- Niitä niitä. Muottiin valetaan kumimassaa.
- No siinä tapauksessa, tuoppa heti pari kappaletta näytille.
- Nytkö heti? Ootko sä muuten humalassa?
- Olen. Nyt on uuden vuoden aatto.
- Ja töissä päissään?
- Olisitko ite selvin päin jos kuunaamaukkelit soittelis tänne ja kauppais dildojaan?

Dildoja, voi vittu ja uuden vuoden aattona töissä, voi vitunvitunvittu. Tuntuu, että koko menneen vuoden teemana on ollut erilaiset seksivälineet. Noin vuosi sitten ostin parhaille ystävilleni anustapit joululahjaksi, kun pidin ajatusta varsin vitsikkäänä. Sitten jossain vaiheessa viime keväänä oululainen kaverini Tuomo tapasi kapakassa lääkärimimmin, joka vei Tuomon kotiinsa ja vetäisi sängyn alta laatikollisen kumikyrpiä, joita sen Tuomon piti työnnellä mimmin ruumiinaukkoihin ilman että Tuomo pääsi henkilökohtaisesti kastamaan kärkeään lainkaan. Myöhemmin kuluneena vuotena Renne joutui leikkaukseen ja pyysi minua lähettämään yhteisille kollegoillemme dildoja siinä tapauksessa, että hän menehtyisi leikkaukseen. Renne selvisi, mutta laitoin silti bitumikikkelit matkaan Rennen nimissä, mikä oli vähintä mitä pystyin kaverilleni tekemään ja minkä hän aivan varmasti olisi tehnyt minulle, jos olisin ollut samassa tilanteessa. Ja nyt tämä fakiiri soittaa ja haluaa jakelukanavat kuntoon. Voi moro.

Tarkemmin kun alkaa miettimään vuoden teemoja, niin kumimulkkujen lisäksi punaiseksi langaksi voisi nostaa poskettoman ryyppäilyn. Jos mietitään vuoden saldoa selvistä päivistä ja pannaan toiseen kuppiin päivät, jolloin olen ollut tukat silmillä, vaaka menisi varmasti aika tasan. Tätä voi pitää suorastaan henkilökohtaisena ennätyksenä, ja lisäksi prosentti jolla olen äpäröinyt kännissä ihmissuhteen, tuottanut taloudellista vahinkoa itselleni tai muille, häpäissyt itseni julkisesti tai saattanut itseni tai ympärillä olevat ihmiset loukkaantumisen tai hengenvaaraan, on suorastaan ilmiömäinen. Tuntuu siltä että jokin virstanpylväs on ohitettu vaikka ei ehkä olisi pitänyt.

Pikkujouluhumun jälkeen jatkoin aivan omassa humussani, enemmän tai vähemmän päissään koko joulukuun lopun. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tapahtunut, paitsi että Bolseni meinasi kuolla hypotermiaan vesihiihtäessään joulukuun puolen välin paikkeilla kun käytiin Mujusen mökillä laittamassa paikkaa talvikuntoon. Koska uuden vuoden aatto anno domini 2007 ajoittui niin että kusisimmissa duuneissa olevat piruparat joutuivat olemaan töissä, ei tullut lähdettyä mihinkään vaan vietimme uutta vuotta saunoen Bolsenin kämpillä. Omaa iltaani piristin opettamalla Bolsenin koiraa Paskaa nylkyttämään kaikkea osoittamaani komennolla ”tapa!”. Mujunen oli tavoilleen uskollisena jo kolmen aikaan päivällä päissään ku mettiäinen, surrasi sinne tänne päästelleen suustaan epäselvää mölinää ja kiljahdellen välillä korvia särkevästi että ”Ekvador!!”. Kaarlo, Terho, Bolseni ja minä pelasimme Thunderia, joka on yksinkertaistaen ryyppypeli jossa soitetaan AC/DC:n thunderstruckia ripiitillä ja otetaan ryyppy kiertävästä pullosta jokaisen ”thunderin” kohdalla. Jos missaa vuorollaan kohdan, jossa kappaleen soidessa sanotaan ”thunder”, joutuu vetämään koko lekan ja myrkkynä toimi mikäpä muukaan kuin legendaarinen Vihreä Lohikäärme.

Mainittakoon, että hävisin ja niin hävisivät kaikki muutkin. Vaikka olin aktivoinut maksaani koko joulukuun, vajaa puolikas puteli Vihreetä nasahti nuppiin kuin niskalaukaus, ja sekavan kolmevarttisen jälkeen makasin öristen Bolsenin eteisessä. Kun heräsin, Bolseni ja Kaarlo olivat teipanneet Kuunaamaukkelilta aikaisemmin päivällä näytteeksi saamani dildot molempiin käsiini niin, etten saanut niitä irti ja hoipertelin humalaisessa tokkurassa dildot teipattuna käsiini sammuakseni uudestaan sohvalle. Parin tunnin näkymättömyyden jälkeen havahduin, hyökkäsin Bolsenin kimppuun ja nuijin siltä silmälasit soiroksi kumipampuilla ennen kuin Kaarlo suostui irrottamaan ne.

It’s all good fun, mutta aamulla miettiessäni asioita tulin ajatelleeksi, että tällaistako tämä elämä on sitten maailman tappiin saakka ja sitäkö minä haluan. Näitä ahdistustiloja tulee silloin tällöin, ei siinä mitään, mutta olen ollut jo jonkin aikaa huolestunut niiden jatkuvasta voimistumisesta, varsinkin pimeään vuodenaikaan. Mieleen palasivat taannoiset tapahtumat tieinsinööri Ronkaisen elämässä, ja aloin pohdiskelemaan syitä ja seurauksia.

Sanotaan, että ihminen ei ole kokonainen ilman toista ihmistä, että tarvitsisi ikään kuin toisen puoliskon itselleen jotta voisi elää täysipainoista elämää. Tämä on Oma Ongelmani nro. 1, en ole löytänyt sellaista naista jonka kanssa voisin kuvitella eläväni lopun ikääni ja vaikka löytäisinkin, niin nainen tuskin haluaisi elää minun kanssani lopun elämäänsä. Tämän koki myös Ronkainen katkerasti, ja asia pilasi hänen elämänsä enemmän tai vähemmän täydellisesti, Ronkainen oli vähällä tappaa pomonsa kirveellä. No jos tämä on toinen pää, niin mitä toisessa päässä on? Yksin eläminen? Ronkainen melkein ryyppäsi itsensä hengiltä ollessaan yksin, yritti jopa jojottaa itseään mutta sattumalta joku juoppokaverinsa sattui näkemään ja ehti väliin ja toisella kertaa petti vuoroin köysi ja vuoroin pöytä, jonka päältä tieinsinööri yritti itseään hirttää. Ei oikein maistuisi sekään vaihtoehto.

Bolseni, Mujunen ja Kaarlo pyyhkäisivät kylään uudenvuoden päivän iltana. Bolseni ja Mujunen ovat nähneet minut murheeni alhoissa ennenkin, eikä asia erityisemmin järkyttänyt kumpaakaan.

- Mitä vittua sä taas täällä murjotat?
- Noku ahdistaa.
- Mikä sua ahdistaa? Ota rennosti, eihän tässoo nyt mitään.
- No sanoppa muuta mutta minkäs teet?

Bolseni aloitti saman vanhan monologinsa siitä, kuinka millään ei ole mitään merkitystä ja kuinka pieniä murheeni ovat ”noin niinkö kosmisessa mittakaavassa kato”. Sanoin, ettei asian laittaminen kosmiseen mittakaavaan enää auta, vituttaa ja masentaa siitä huolimatta tämä elämän sisällöttömyys.

- Niinhän sulla aina tähän aikaan.
- Haista sinä paska ku et mistään mitään tajua.
- Minähän se vasta tajuankin. Sä tarvit tavotteita ja haasteita elämääs.
- Vittu mulla muuta ookkaan ku haasteita elämässäni. Koitappa löytää kaunis vaimo tällä naamiolla.
- Jätkä jauhaa paskaa niin että suupielistä valuu. Unoha ne vaimohommat, ne on maajusseja varten. Mä tarkotan nyt toisenlaisia haasteita.
- Niinku minkälaisia?
- No niinku vaikka uusia töitä. Alota oma firmas. Tai paremminkin ala johonkin toiseen osakkaaks.
- Oon mä sitä miettiny, mutta lahjoivat mut pysymään.
- Sullon paskaa housussakin. Vaihda alaa, ala kunnon bisnesmieheksi.
- Mitäpä olit ajatellu että alkasin tekeen?
- Ala konsultiksi, myynnin konsultointia.
- Oot lukenu taas kauppalehtee?
- Eikö Talouselämää. Hammaslääkärin vastaanotolla. Minäpä selitän.

Ja Bolseni selitti, ja Mujunenkin selitti ja sitte ryypättiin ja kaverukset selittivät lisää ja sitten hypättiin pituutta ja ryypättiin. Lopuksi ainoastaan ryypättiin ja kun aamulla heräsin, poskeeni oli liimautunut kiinni paperi. Se paljastui myöhemmin osakeyhtiön perustamiskirjaksi.

Edustamallani yrityksellä on tapana kiittää työntekijöitään vuoden ponnisteluista kutsumalla koko maan kattava organisaatio pikkujouluihin, jotka tasapuolisuuden vuoksi pidetään aina pääkaupungissamme. Yleensä onnistun väistelemään nämä tilaisuudet, vetoan Työkiireisiin&Henkilökohtaisiin Syihin ja tursotan kotonani sohvalla irrotellen juomalla pari kaljaa ja pitämällä villasukkia jalassa sekä kuunnellen 6 vuotta sitten äidiltäni saamaa Leevi&Leavingsin levyä ripiittinä.

Syy sille, miksi väistelen ko. tilaisuutta tai mitä tahansa muitakin firman tilaisuuksia on yksinkertainen: kun olen kunnolla päissään, en voi olla vittuilematta paskantärkeille kollegoilleni ja näennäisille esimiehilleni, joita minulla tässä matriisiorganisaatiossa on laskelmieni mukaan ehkä seitsemän. Lisäksi en usko, että Roope, Niklas, Terho ja minä olemme edes mielettömän haluttua osallistujakuntaa sen jälkeen, kun eräät meistä kaksi vuotta sitten kevätjuhlissa kusivat booliastiaan. Niken loistavana ideana oli vielä lahjoa ääni- ja valomies niin että se suostui heijastamaan kamerakännykällä napatun rakeisen video-otoksen taustakankaalle, josta sen saattoi nähdä koko monisatapäinen lauma. Kasvoja ei näkynyt, mutta äänimies lauloi kun meinasi saada parkkipaikalla turpiinsa keikan jälkeen kitkerään sivumakuun tympääntyneiltä.

It wos ö mätzik trik, juu sii, taisi kuulua virallinen vastineemme. Aivan toisenlaisen tempun oli joku ruudin keksinyt valopää järjestänyt varalleni tälle vuodelle, sillä kuukausi etukäteen saapuneesta ohjelmalehtisestä sain huomata olevani yksi tilaisuuden virallisen osuuden puhujista. Arvelin selvinneeni aiemmin mainitusta väkevöintitrikistä ilman retaliaatiota, mutta lopulta, kahden vuoden ajojahdin jälkeen, ne paskasäkit saivat minut. Soitto Human Resources-mammoille ja heti.

- Täällä puhuu Jokinen. Onko tässa ohjelmapamfletissa joku virhe?
- Ei pitäisi olla.
- Mä oon Keynote speaker.
- Niin?
- No kukaan ei kysyny asiaa multa!
- Tässä on tapahtunu joku kauhee moka nyt. Mä luulin että toi Sirpa oli suhun yhteydessä ja homma oli ok.
- Yks toinen juttu kans.
- No?
- Eikö keynote spiikkereitä ole yleensä vaan yks?
- Voiku mä en ollenkaan oo mukana tossa event coordination teamissa…
- Meinaan vaan että tässon viis.
- Viis mitä?
- No spiikkerii, perkele!
- …
- No en mä kyllä ihan saletissa oo, voi se olla ookoo että niiton monta.
- ..siis jos sä et halua puhua niin kyllä me voidaan vielä muuttaa se.
- No ette helvetissä peru, muutenhan kaikki luulee mua paskahousuksi! Sano Sirpalle sellasia terveisiä että kiitti vitusti.
- öö..
- Loppu.

Juhlapäivänä olin jo aamusta päissään kuin pullopersesika. Homma lähti niin, että aluksi join pari paukkua Terhon kanssa lentokentällä jännitykseen, sitten istuimme pubissa ennen tilaisuuden alkua ja join siksi kun fiilis oli niin hyvä. Loppumatkan juhlapaikalle join ihan vain sen takia, kun teki mieli juoda ja siinä vaiheessa, kun minut kuulutettiin lavalle aplodien kera, olin kerennyt jo sammuakin kerran, taksiin.

Rakkaat suorien lähetysten ystävät,

Shuonette anteeksi maalaisuuteni ja mahdolliset asiavirheet tulevassa esityksessäni. Nimeni on Jokinen ja tulen Jyväskylästä, alunperin Oulusta ja monien sattumien summana minut on valittu tänne puhumaan teille valitsemastani aiheesta, kunhan se jotenkin liittyy tunteella tekemiseen. Tosi on. Näin sano Sirpa HR:stä. Noh, minähän en henkilökohtaisesti tee kuin kahta asiaa tunteella, nimittäin harrastan seksiä ja kalastan ja kuten ehkäpä huomaatte.. minulla ei ole mukanani hirveliä niin että aihe on tällä kertaa yhdyntä eri muodoissaan. Selvyyden vuoksi jätän kakkipuolen hemmojen jutut tällä kertaa esitykseni ulkopuolelle, ja keskityn miehen ja naisen väliseen kanssakäymiseen. Nothing personal, minun puolestani pankaa vaikka lampaita, mutta kyseinen aihe ei ole minulle tuttu. Epäilemättä se teille monille on. Kulkenee suvussa, sillä ilmiselvästi teidän monien isille sian naiminen on arkipäivää, jonka päättelen siitä että olette rumin yleisö mitä minulla on koskaan ollut. Tosin myös ainoa niin että senkin punaisen langan voitte unohtaa.

Henkilökohtaisessa elämässäni olen tullut siihen johtopäätökseen, että seksiä on kolmea eri lajia: panemista, tavallista seksiä ja rakastelemista. Aloitetaan panemisesta, seksin karvalakkimallista. Esitykseni etenee esimerkkien, ei välttämättä omakohtaisten, kautta.

Kerroin Yleisölle anekdootin noin 1½ vuoden takaisista tapahtumista, jolloin tutustuin tyttöön nimeltä Saara. Homma meni niin, että näin tämän kauniin naisen kapakan tiskillä ja eräiden soidintanssinomaisten liikkeiden jälkeen ilta päättyi asunnolleni, mukana oli Saara, hänen ystävänsä ja minun hyvä ystävä Bolseni. Jossain iloisen rupattelun välissä Bolseni ja tämä toinen tyttö vetäytyivät kylpyhuoneeseeni, ja alkoi valtava panemisen kolina kun tytön pää kopsahteli kylppärini patteriin. Keskustelin tapahtumista seuraavana päivänä Bolsenin kanssa, joka luonnehti asiaa hyvin yksiselitteisesti tavalliseksi kännipanemiseksi. Ei fiilistä, ei erityisiä tuntoaistimuksia, ihan vaan perus sisään-ulostemppu josta kumpikaan ei kostunut mitään. Järkisyitä toiminnalle etsittäessä niitä harvoin löytyy.

Tässä vaiheessa monet teistä varmasti miettivät, että miksi puhun siitä kuinka ystäväni panee kylpyhuoneessani minulle tuntematonta naista. Noh, lähinnä siksi että monet teistäkin harrastavat tätä tänä iltana, ja toiseksi siksi että vielä useammat teistä harrastavat tämän toiminnan henkistä muotoa päivittäin: toistetaan jotain tutuksi opittua kaavaa miettimättä oikeastaan miksi sitä tehdään. Ulkopuolisessa tarkkailussa homma näyttää hyvältä, kaikki ne asiat mitä kuuluu tapahtua, tapahtuvat. Mutta tunne puuttuu. Seuraavaksi muutama sananen Tavallisesta Seksistä.

Sana ”tavallinen” ei täysin tee oikeutta Tavalliselle Seksille. Kyseessä on nimittäin sellainen aistien puutarha, jonka herkuista ei pääse kovin usein nauttimaan ja jos pääseekin, asia sekoitetaan usein jompaan kumpaan muista seksin muodoista. Kerroin hiljaiselle Yleisölle naisesta nimeltä Sanna, eräs kaunis tapaus jonka tapasin kaupunginkirjastossa taannoin.

Silloin tällöin vaeltelen kirjastossa etsimättä mitään. Kunhan vain käveleskelen ja jos joku mielenkiintoisen värinen tai mielenkiintoisella otsikolla hyllyssä nököttävä teos osuu näkökenttääni, saatan lukaista sisällysluettelon ja ehkä jonkun mielenkiintoisen kappaleen. Toisinaan jopa lainaan kirjoja, mutta koska olen aika kiireinen, ne jäävät usein lukematta. Samalla tavalla törmäsin Sannaan, kävelin ja hän osui näkökenttääni. Kutsuin hänet asunnolleni ja harrastimme tajunnan räjäyttävää seksiä, josta molemmat nauttivat todella paljon.

No tämä on jo huomattavasti edellistä mielekkäämpää hommaa, tähän meillä on syy ja se syy on nautinto, joka on yhtä kuin oma etu tässä analogiassa. Ne, jotka äsken viheltelivät sieltä katsomosta, taitavat tietää mistä on kyse ja arvostavat kyseistä toimitusta, ja eihän siinä mitään pahaa olekaan. Se on upeeta. Ongelmana on kuitenkin motiivi touhulle. Me harrastamme Tavallista Seksiä omista itsekkäistä lähtökohdista. Emme ole erityisen kiinnostuneita siitä, miltä toisesta tuntuu, kunhan hänestä tuntuu riittävän hyvältä ettei meidän tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Teon, kauniinkin teon, voivat joskus lähtökohdat pilata, koska teko ei ole ollut vilpitön.

Me usein teemme töitämme ja hoidamme askareitamme tässä ajassa, tavoitteena ainoastaan se että täytämme asettamamme tavoitteet ja saamme haluamamme bonarit. Bonarit toki ovat sitä varten, että ne kannustaisivat meitä pyrkimään eteenpäin ja saavuttamaan firmalle hyödyllisiä tavoitteita, mutta se ei ole kaikki, ei siinä voi olla kaikki. Miettiikääpä vaikka sitä tyyppiä, joka rakensi katedraalia, ja sen kaveria joka hakkasi kiviä. Molemmat saivat 50 senttiä kiveltä, mutta kumman arvelette olevan tyytyväisempi, kun katedraali lopulta oli valmis?

Viimeinen, Rakasteleminen, on seksin muodoista jaloin ja kaunein. Se on aistillista kuin Tavallinen Seksi, mutta siinä kahdella ihmisellä on yhteinen tavoite, toisen nautinto, verrattavissa tässä firmassamme yhteiseen tavoitteeseen. Mulla ei ole tästä esimerkkiä tai vaikka olisikin, se on liian henkilökohtainen jaettavaksi tässä. Muistakaa kuitenkin tämä kolmiportainen asteikko kun taas vuodenvaihteen jälkeen teette kauppojanne tai muita töitänne. On teidän itsenne kannalta merkittävää, mitä te silloin ajattelette tekevänne.

Kun kävelin alas lavalta, jengi taputti raikuvasti ja olin vesiselvä, mikä sinällään oli plussaa. On lottovoitto saada kaksi nousuhumalaa samalle illalle, ja koska puheeni ”ei ollut aivan kamalaa paskaa” kuten Terho sen muotoili, pystyin hetkellisen laina-auktoriteetin varjolla vittuilemaan Isoille Pomoille päin naamaa koko illan. Jonkin verran olen pohtinut sitä, että naispuolisen esimieheni syliin oksentaminen (pientä liioittelua, lasipöydältä pikkasen purjot pärskyi ko. leidin leningille ja aivan saatanallinen haloo mokomasta pikkujutusta) jatkoilla ei välttämättä ollut paras mahdollinen stuntti, mutta varmaankaan ihan kaikkea ei voi saada ja jos huomioi puheen pitämisen aiheuttaman ängstin ja vitutuksen ja suunnattoman helpotuksen tunteen sen jälkeen, ilta olisi varmaankin voinut mennä huonomminkin.

- No niin, nyt pysyy.
- Pistä vielä pari kierrosta.
- Meinaakko?
- Joo. Ja tuki sen suu.
- Elä tuki, antaa miehen kertoa. Tässä on joku järki takana.

Ronkainen aloitti työnsä tarmolla, joka olisi siirtänyt vuoria, valtioiden rajoja tai valtameriä. Hän kokosi porukkansa sellaisista nuorista miehistä, jotka tekivät kesät teitä ja talvet opiskelivat, koska heillä olisi suurin motivaatio ylitöihin ja muutenkin järjettömään työtahtiin. Nuorukaisten joukkuetta täydennettiin vanhoilla konkareilla, veteraaneilla jotka olivat palvelleet kenraalin alaisuudessa monet taistelut ja jotka pidättelivät kyyneliään sinä aamuna jolloin tarkastaja saapui. Ei niitä montaa enää ollut rivissä, mutta nämä harvat vetäisivät ohituskaistan vaikka helvetin porteille jos Ronkainen keksisi hankkeeseen alkaa.

- Hyvät herrat, kiitän teitä siitä että olette saapuneet tänne tänä aamuna. Olen etuoikeutetussa asemassa sikäli, että saan johtaa tällaista valiojoukkoa, pyrin saavuttamaan luottamuksenne ja säilyttämään sen niin kauan, kuin minussa voimia riittää. Seuraavaksi esittelen työmaamme ja mestarinne jonka jälkeen pyydän teitä valitsemaan nokkamiehenne edustamaan itseänne mahdollisissa neuvotteluissa työnantajan kanssa.

Ei vapisevia käsiä, ei kalpeata ihoa, ei yksinkertaisesti minkäänlaisia merkkejä heikkoudesta tai siitä miehestä, joka jokin aika sitten yritti päättää päivänsä hirttämällä itsensä. Ronkainen puhui varmalla äänellä, vastaili työmiesten kysymyksiin kärsivällisesti ja rauhallisesti ja sytytti puheensa aikana ylpeyden liekkinsä uudestaan. Kyse ei ollut soratiestä, kyse oli taistelusta miehen arvokkuudesta ja kunniasta sekä elämästä yleisesti.

- Aika raskaalla kalustolla ollaan liikenteessä soratien takia.
- Niin ollaan.
- Miksi, kysyi joku työmiehistä.
- Miksikö? Koska meri on aava, koska unelmiaan on ajettava, koska kohtalo meitä johdattaa ja koska joskus on vain hypättävä ilman että tietää mihin laskeutuu, siksi, vastasi Ronkainen.

Työmaa starttasi kuin salaman iskusta ja eteni huimaa vauhtia. Ronkainen joutui ensimmäisen päivän jälkeen pyytämään byroolta lisää kuljetuskalustoa soran ajamiseksi etteivät miehet olisi joutuneet seisomaan tyhjän pantteina, ja sai sitä hirvittävän kädenväännön jälkeen. Tuntui uskomattomalta että tien kunnostushankkeen pullonkaulaksi voisi muodostua saatavilla oleva sora, mutta näin vain oli osastopäällikkö Jaatisenkin oli se uskottava kun itse kävi asian paikan päällä toteamassa. Jaatinen ajatteli, että jos hommat kerran ovat tällä mallilla niin tämä porukka olisi saatava oikeisiin töihin mahdollisimman pian, ja niinpä kalustoa lisättiin vaikka Jaatinen ei Ronkaisen pyrintöjä erityisemmin edistää halunnutkaan.

Ajelimme Bolsenin ja Mujusen kanssa Pihtiputaan suuntaan sinä kesänä oikeastaan sattuman oikusta. Rankan pämppäilysession päätteeksi Mujunen halusi maaseudun rauhaan pämppäilemään lisää, se oli saanut kynsilleen jonkun mimmin kanssa joka oli väsynyt sen hektiseen elämäntyyliin ja Mujusen kokonaisvaltaiseen olemukseen kuuluu rankka yliampuminen tällaisissa asioissa. Omissa suunnitelmissani oli lähteä Ouluun, mutta koska ajaminen ei iskenyt napekseen niin kysyin Mujuselta lupaa pyytää pari Oulun vahvaa oksaa Mujusen mökille seuraksi ja lupa irtosi. Avoimesta kutsusta huolimatta ainoastaan Heigi ja Nurmen Tuomo saivat lähtemisen aikaiseksi.

Treffattiin Putaanportin Shellillä kun oululaiset eivät olleet koskaan käyneet Mujulassa ja jatkettiin yhtä matkaa perille saakka. Vitunmoinen soratieosuus matkalla ei tehnyt krapulaiselle olemukselleni mitään hyvää, enkä edes huomannut pihassa valmiiksi nököttävää mustaa passattia kun kaarsimme pihaan.

- Täällon joku.
- Vitut. Tuo auto on joku noita työmaaduunareitten pirssejä, se on ajanu sen tähän pihaan ettei se ottas kovuutta ku sora lentää.
- Eiku kyllä täällä on, intti Mujunen.

Samassa kilahti ikkuna talon toisella sivulla ja mieshahmo singahti ulos, ja samassa oululaiset syöksyivät perään. Hahmo juoksenteli alushoususillaan pottupellolla päästelleen ihmeellisiä ähkiviä ääniä mennessään ja harjautellessaan, Heigi sai kaksi kertaa melkein kiinni ja kolmannella se rysähti miehen niskaan koko massallaan. Tuomo hipsutteli perässä ja pamautti äijää koteloon ovenpielestä nappaamallaan alumiinisella lumilapiolla, ensin kerran mutta kun rääkyminen ei loppunut niin toimitusta toistettiin. Äijä huusi, Tuomo pamautteli ja Heigi keskittyi äijän päällä istumiseen kun se yritti kontata pakoon, olisi naurattanut jos ei olisi oksettanut.

Ronkaisen mestari, Puhakka, oli tehnyt teitä 30 vuotta, eikä ollut eläessään nähnyt niin nopeasti etenevää urakkaa kuin tämä Ronkaisen soratie. Puhakka oli ollut mestarina Pekan loiston päivinä, eikä ollut koskaan unohtanut Ronkaista vaikka tällä olikin henkilökohtaisessa elämässään vaikeaa. Puhakka oli kerran käynyt tapaamassakin Pekkaa, mutta ihmisen alennustila on vastenmielistä katsottavaa eikä asiaa helpottanut yhtään se, että Puhakka piti Ronkaista yhtenä pätevimmistä tieinsinööreistä joita oli uransa aikana tavannut. Puhakka oli kuitenkin sen koulukunnan mies, että lauloi sen lauluja kenen leipää söi ja suostui osastopäällikön vasikaksi tämän pyytäessä. Vastenmielisesti, mutta suostui silti, Puhakan hommana oli seurata Ronkaisen liikkeitä, mielen liikkeet mukaan lukien, ja raportoida näistä Jaatiselle. Ensimmäisen ja viimeisen puhelun jälkeen Puhakkaa vitutti oma raukkamaisuutensa ja sydämmettömyytensä, ystävyys Ronkaisen kanssa kuristi orapihlajapunoksen lailla miehen sydäntä. Puhakka otti lakin kouraansa ja koputti Ronkaisen kopin ovea.

- Oisko insinöörillä hetki aikaa?
- Toki, ota kahvia ja käy istumaan.

Puhakka kertoi Ronkaiselle Jaatisen pyynnöstä seurata Ronkaisen työmaata ja Ronkaista. Ronkainen piti Jaatisen pyyntöä varsin kohtuullisena, Pekka oli kuitenkin tovi sitten roikkunut narun jatkona keittiönsä kattolampun seurana eikä sellaisen miehen käsiin ole hyvä antaa veronmaksajien varoja, ei ainakaan ilman vahtikoiraa.

- On muutakin, sanoi Puhakka.
- Ai jaahas.
- Se panee sun vaimoas. Tai sun entistä vaimoas, nykyään omaansa.

Puhakka kertoi seikkaperäisesti siitä, kuinka Jaatinen oli nussutellut Ronkaisen vaimoa Ronkaisen avioliiton aikana, ja kuinka asiasta tiesivät kaikki muut paitsi Ronkainen itse. Hän kertoi Jaatisen haluttomuudesta ottaa Pekka uudestaan töihin, uusiopariskunnan uudesta lapsesta ja siitä, kuinka Pekan tytär oli ottanut Jaatisen sukunimen. Ronkainen hieraisi kaulaansa.

Heigi ja Tuomo taluttivat vankinsa pihatuoliin, Mujunen haki sisältä rullan roudarinteippiä ja paketoi ukon. Alkoi vakavannäköinen kolmannen asteen kuulustelu, jossa Mujunen puhutteli mökkivarasta (”sitä täällä vaan ihmisten mökkejä ryöstellään vaihä?”) ja läpsäytteli välillä ukkoa korville samalla kun Tuomo tuijotti miestä murhaavasti lapio kädessään. Piti mennä väliin, Bolseni veivasi poliisin puhelinnumeroa ja ajattelin että on parempi ettei rosvon naama näytä enää yhtään pahemmin ruhjotulta kuin mitä alumiinilapiolla saa aikaiseksi.

Mies alkoi itkemään lohduttomasti hokien samalla että aivan sama, kaikki on jo menetetty. Arvelin että kaverilla voi olla jotain henkisiä ongelmia, mutta uteliaisuus sai kysymään ja silloin tieinsinööri aloitti surullisen tarinansa.

Ronkaisen silmissä pimeni Puhakan uutisten jälkeen. Se nappasi kirveen työmaakopin ovensuusta ja paineli autoon Puhakan estelyistä huolimatta. Puhakka, vaikkakin tolkku mies, ei ole varreltaan kovin vaikuttava olento eikä uskaltanut estellä tulisilmäistä Ronkaista, ja Pekka käänsi passattinsa nokan kohti aluetoimistoa.

Raivo kiihtyi matkan aikana, Ronkainen pommitti kahva edellä soratiensä alkua mielessään vaimon pihtaaminen, tyttären uusi sukunimi, Erikin valajuhlassa seisova Jaatinen ja selän takana naurava työyhteisö. Sitä, miten Ronkainen oli saattanut olla huomaamatta moista asiaa, hän ei voinut ymmärtää. Saatana, soratietä pisti tekemään, Ronkainen murisi ja puristi rattia. Kun kamelin selkä katkeaa, se pysyy poikki eikä Ronkainen ollut yhtään laimennut raivossaan saapuessaan toimiston pihalle. Hän ajoi autonsa paraatioven eteen ja poukkasi ulos kirves kädessään.

Toimistovirkailijat väistelivät palavakatseista Ronkaista vaistonvaraisesti tämän harppoessa Jaatisen ovelle. Ovi irtosi saranoiltaan potkun voimasta. Terä heilahti.
Tarkkoja tapahtumia tai pakomatkaansa Ronkainen ei muista, eikä sitä miten on päätynyt Mujusen mökille itseään hirttämään. Olisi varmasti onnistunutkin, mutta pirtin pöytä ei ollut kestänyt Ronkaisen painoa ja sitten siitä kettingistä mihin se oli yrittänyt hirttäytyä petti lenkki. Kun se lopulta oli saanut punotuksi lakanasta uuden pelivälineen, pihaan kaarsi kaksi autoa ja Ronkainen ajatteli, että virkavalta saattaisi vakavasti vaikeuttaa hänen aikomuksiaan päättää maallinen vaelluksensa ja pakeni ikkunan kautta.

Kävi sääliksi äijää, jollei avunantoa veritöihin olisi rikosoikeudellisesti rajoitettu niin olisi saanut minun puolesta jatkaa matkaansa. Koska poliisit tulivat Jyväskylästä asti, Ronkainen ehti kertoa tarinansa, ja mitä enemmän kuulin, sitä enemmän symppasin piruparkaa joka ei saanut edes henkeä itseltään. Virkavalta saapui puolentoista tunnin odottelun jälkeen.

- Mistä meinasitte syyttää?
- Se on nyt vielä auki tässä vaiheessa, vastasi ylikonstaapeli.
- Kai se tappo ainakin on?
- Tappo? Ei tässä kukaan ole kuollut onneksi.
- Ei vai? Sellasen käsityksen kaverin puheista sai.
- No ei. Se pisti kirveellä remonttiin yhden toimistohuoneen, huoneessa ollut mieshenkilö menetti rakkonsa hallinnan mutta muilta ihmisvahingoilta säästyttiin. Paukutti viis minuuttia kirveellä tietokoneen monitoria ja huusi helvetisti että ”PIRJO! PIRJO!”

Mujusella ei ollut vaatimuksia pirttipöydän suhteen, saunan lämmetessä istuttiin Bolsenin kanssa kuistilla.

- Saattashan se käydä itellekki tommonen.
- Ei saattas.
- No?
- Sulla ja mulla on yks juttu mitä Ronkaisella ei ollu. Ystäviä. Jos Ronkaisella olis ollu joku, joka ois sanonu sille että elä nyt helevetti akan takia tuolla tavalla hapetu ja vähän ottanu soppaa sen kanssa niinku mekin nyt tässä, niin se ois ollu erilainen tarina Ronkaisella.
- Nii.. taidat olla oikeessa.
- Yleensä oon.